Tuulivoimarakentaminen
Olemme olleet mukana yli 200 tuulivoimalan rakentamisessa. Toiminta-alueenamme tuulivoimarakentamisessa on koko Suomi sekä muut Pohjoismaat. Henkilöstömme ammattitaidon ja laajan kalustomme ansiosta pystymme olemaan mukana koko rakennusprojektin lävitse – aina tuulen mittauksista voimalan vesieristyksien tekoon saakka. Joustava palvelumme takaa sen, että rakentaminen etenee jouhevasti aikataulun ja tavoitteiden mukaan.
Toteutamme mm.

Tuulenmittauslaitteiden huolto ja kunnossapito

Mittausmastojen pohjatyöt ja aggregaattien huollot

Tiestön rakennus- ja kunnossapitotyöt

Kalliopintojen pesut ja vedenpumppaukset

Puiston turvallisuus, aitaukset sekä suojaukset

Logistiikka, kuormien purkamiset ja siirrot

Vesihuolinta

Vesieristykset

Timpurityöt

Yleishenkilön tehtävät
Koneurakointi
Yrittäjäveljekset Joni ja Jan: “Maatilalla kasvaneina olemme viettäneet koko elämämme touhuten koneiden ääressä. Lapsuuden harrastukset autojen ja muiden teknisten laitteiden parissa olivatkin selkeästi innostamassa myös ammatinvalintaan koneurakoinnin saralla.” Laajan ja monipuolisen kalustomme avulla hoidamme kattavasti erilaiset konetyöt.
Urakkapalveluja mm.

Kokonaisvaltainen teiden kunnossapito
Hiekoitukset, auraukset, suolaukset, lanaukset jne.

Vesakoiden niitot

Maansiirtotyöt

Maatalouskoneurakoinnit

Kaivinkonetyöt

Pienkuormaajatyöt
Metallityöt
Omassa Vuolijoella sijaitsevassa hallissamme toteutamme metallitöitä moniin eri tarpeisiin aina uudisrakentamisesta vanhojen koneiden ja laitteiden korjauksiin, kunnostuksiin ja muokkauksiin. Teemme mittatilaustöinä erikoistyökaluja sekä traktorin alateriä.
Käytössämme mm.

Metallivannesaha

Sorvi

Hitsauskoneita

Hiomakoneet

Mankeli

Hiekkapuhalluslaitteet

Maalauslaitteet

Plasmaleikkuri
Logistiikka ja kuljetuspalvelut
Tarjoamme räätälöityjä ratkaisuja monipuolisiin tavarakuljetustarpeisiin ympäri Suomen.
Kalustomme mm.

Kappaletavara-auto

Koukkulava-auto, johon erilaisia lavoja

Erilaisia lavettiperävaunuja

Umpikaappikärry

Vesikärryjä
Hydrauliikka
Meiltä löytyy kattava noin 900 nimikkeen varasto laadukkaita letkuja, liittimiä sekä hydrauliikkaöljyjä. Valmistamme toiveidenne mukaan letkuasennelmat rasvarin letkuista aina 2″ letkuihin asti. Korjaustöiden tarve ei yleensä katso kellonaikaa. Mikäli tarvitsette palvelua virka-ajan ulkopuolella, soita ja kysy lisää.